Ajankohtaista

Finnoon Djubsundsbäckenin puukerrostalotontit Suomen Puukerrostalot Oy ryhmittymälle

Tiedote 29.10.2020, vapaa julkaistavaksi

 

Finnoon ensimmäisten puukerrostalotonttien ostajaksi on valittu ryhmittymä, johon kuuluvat Suomen Puukerrostalot, Lindbäcks Group Ab sekä Kallioinen Yhtiöt. Myytäville tonteille saa rakentaa kolme kuusikerroksista puukerrostaloa, rakennusoikeutta on yhteensä 6 600 kerrosneliömetriä. Ostajaehdokkaita oli kolmetoista. Tontin kauppahinta on 4,8 miljoonaa euroa.

”Espoon kokonaan uudisrakentuvan merenrannassa sijaitsevan aluekehityshankkeen Finnoon tavoitteena on toimia kestävän kehityksen esimerkkialueena.  Alueella pyritään mahdollistamaan kestävään kehitykseen liittyvien ratkaisuiden toteuttajille mahdollisuuksia saada hyviä pilotointikohteita ja sen myötä hyviä referenssikohteita, toteaa Lounais-Espoon projektinjohtaja Kimmo Leivo.”

” Olemme äärimmäisen otettuja ja iloisia siitä, että Espoon kaupunki antaa painoarvoa toimiville ja testatuille ratkaisuille. Finnoon kohteessa on huikeat energiavaatimukset, jotka Suomen Puukerrostalot pystyy toteuttamaan yhdessä Euroopan suurimman puukerrostalovalmistajan sekä meidän osaomistajan Lindbäcks Bygg:n kanssa. Kerrostalo 2.0 konseptimme avulla rakennamme alueelle älykkäitä, turvallisia ja ekologisia puukerrostaloja. ”

”On hieno asia, että Lindbäcks konserni tulee alueelle myös pitkäaikaiseksi kiinteistöomistajaksi. Tämä antaa vahvistusta heidän uskoonsa puukerrostalon markkinakelpoisuudesta ja laadusta.  Meitä tietysti miellyttää huomattavasti myös se, että Lindbäcks kokee Finnoon olevan erinomainen paikka näin suurelle hankkeelle, mekin uskomme Finnoo haluttavuuteen. Tästä on osapuolien hyvä mennä eteenpäin, Leivo jatkaa.”

” Tämä on meille todella suuri kunnia, emme malta odottaa, että pääsemme julkistamaan tarkempia visioita alueesta. Tämä on loistava suunta vähähiiliselle Espoolle, toteaa toimitusjohtaja Teppo Laurila.”

 

Suomen Puukerrostalot Oy on 2017 perustettu perheyritys, joka valmistaa teollisesti tuotettuja, yksilöllisiä puukerrostaloja, jotka rakennetaan kustannustehokkaasti järkevällä aikataululla Kerrostalo 2.0 konseptin mukaisesti. Euroopan suurin puukerrostalovalmistaja Lindbäcks Bygg Ab on Suomen Puukerrostalot Oy osaomistaja.

Finnoosta tulee Länsiväylältä merenrantaan asti ulottuva 17 000 asukkaan kaupunginosa, jonka korkea keskusta syntyy metroaseman päälle. Merenranta palveluineen tulee erottamattomaksi osaksi kaupunginosaa ja ympäri vuoden eläväksi kaupunkilaisten yhteiseksi olohuoneeksi.

 

Yhteystiedot:

Teppo Laurila, toimitusjohtaja, Suomen Puukerrostalot Oy

teppo.laurila@suomenpuukerrostalot.fi

050 517 1771

 

Kimmo Leivo, Projektinjohtaja, Espoon Kaupunki

kimmo.leivo@espoo.fi

050 3409723